LöytYY, ei löydy, löytyy....

Sinkkisoikko

Korona-aikana monilla on ollut aikaa antaa katseen vaeltaa kaikessa vuosien varrella kertyneessä tavarassa. Komeroiden perähyllyt, häkkivarastot, autotallien unohdetut kaapit, kesämökin ja venevajan miljoonalaatikot. 

Joku on varmasti aloittanut uhmakkaan konmarittamisen, joku on laittanut suosiolla komeron oven vain kiinni ja ajatellut, että poissa silmistä, poissa mielestä. Ja sitten jotkut ovat seikkailumielessä sukeltaneet omaan tavarataivaaseensa ja tehneet löytöjä tai järkyttyneet kaikesta turhasta. Tai iloisesti yllättyneet löytäessään tavaroita, joiden olemassaolo oli jo unohdettu. 
​
Yksi yleisistä reaktioita lienee  pienimuotoisen häpeän punan nousu poskelle. Kuinka minulla voi olla näin paljon kaikkea? Kuinka minulla on niin paljon, että olen jo unohtanut? Kuinka väärin se voi olla? Ei se kuitenkaan ole väärin. Ihminen haalii tavaraa elämäntilanteesensa peilaten. Mitä harrastaa, kuinka asuu, mitä asiat ovat merkityksellisiä, mistä pystyy luopumaan ja mistä ei. Se kuuluisa tunnearvokin on monesti vain sitä, että on liian laiska miettiäkseen.
Tärkeää kuitenkin on tiedostaa, mitä tarvitsee. Oli syy sitten nostalgia tai käytäntö. Ja kyky luopua siitä, mitä ei tarvitse. Monesti kuitenkin on niin, että mitä enemmän varastointitilaa on, sitä enemmän on myös tavaraa. Ja jossain vaiheessa se tulee silmille. Jos ei itselle, niin jälkipolville.

Edesmennyt appiukkoni säilytti kaiken. Oli elänyt ne vaikeat vuodet, jolloin mikään ei ollut itsestäänselvää. Vanhemmiten piirre korostui. Tavaraa kertyi rintamamiestalon alakertaan kattoon saakka. Asiaan ei pystynyt ulkopuolelta puuttumaan. Mutta hänellä oli uskomaton muisti kokoelmansa suhteen. Kun meille oli tulossa tupaantuliaiset, halusin vanhan sinkkisoikon, johon ajattelin laittaa jäiden sekaan ulkona tarjottavat juomat tarjolle. Kysyin appiukolta, olisiko hänen aarreaitassaan sellaista. Appiukko läksi samantien, kuin orava, kiipeämään tavararöykkiönsä yli jonnekin ja palasi täydellinen sinkkisoikko mukanaan. 

Surullista sinänsä, että appiukon aarteet päätyivät siirtolavalle. Hänelle tärkeällä asialla ei ollutkaan muille merkitystä. Ei kenelläkään ollut mahdollisuutta käydä läpi tavaroita, eikä niillä välttämättä olisi ollut kenellekään mitään käyttöä. Toisen aarre on toisen roska. 

Oman tavarataivaansa hallinnointi kuitenkin säästää aikaa ja parhaimmassa tapauksessa myös rahaa. Ei tarvitse kuluttaa aikaa tavaroiden etsimiseen tai tarvitse lähteä kauppaan ostamaan metrin pätkää MMJ-kaapelia, sillä voit tarkistaa autotallia penkomatta, että sinulla on sitä jo. Eikä tarvitse ajaa varastohotelliin etsimään terassimattoa talven jälkeen, sillä maton sijainnin voit tarkistaa koska vaan. Myös itselle turha tavara ehkä iskee tajuntaan ja saa miettimään, millä tavaralla on vielä jäljellä elinkaarta tai käyttöä itselle tai muille.

Appiukko ei tarvinnut Bozzoa muistaakseen sinkkisoikon sijaintia. Meillä muilla tekee tiukkaa muistaa, mihin on silmälasinsa viimeeksi laittanut. Mutta jos muistat mihin olet puhelimesi laittanut ja sinulla on Bozzo, saat etumatkaa. Ainakin itseltäsi. Bozzo on tulossa.

PS: Sinkkisoikko voi hyvin vieläkin. Ikävä kyllä siitä ei tullut juomien runsaudensarvi. Tyhjeni kerralla.

---

12.03.2020

Moniottelijan viheliäiset varastot

Olen moottoripyöräilijä. Olen alppihiihtäjä. Olen polkupyöräilijä. Olen tenniksen pelaaja. Olen kestävyysliikkuja. Olen käsillä tekijä, esteetikko, visualisti jne. Aviopuolisoni on myös kaikkea tätä. Meillä on paljon kaikenlaiseen tekemiseen liittyvää tavaraa ja välinettä. Tavaraa, jotka ovat hukassa silloin, kun niitä kipeästi tarvitsee. Tai eivät ne hukassa ole, vaan varmassa tallessa. Mutta kun ei muista missä.
 
Vuonna 2013 olimme taas moottoripyörämatkalla ja istuimme  syömässä  Riva del Gardassa. Ilma oli leppeä ja maisemat hivelivät taas silmää ja sielua, ruoka hyväili kieltä. Meillä on tapana lähettää aina puolivälissä matkaa osa tavaroista takaisin Suomeen, lähinnä likapyykkiä. Samalla saamme moottoripyörien rajalliseen kuljetustilaan mahtumaan myös ostoksia. Mietimme laajemminkin tavaroidemme hallintaa. Silloin saimme idean, joka nyt kohta auttaa meitä ja teitä kaikkia. Se lähti liikkeelle nimellä Stash. Se taas tuli Pink Floydin Money-biisistä. Ai niin, tietysti meillä on metka määrä musiikkitallenteitakin.

Ja mikä olikaan ongelma?
Onko kaikilla muilla on niin paljon kaappitilaa asunnoissansa, että esimerkiksi kaikki kausivaatteet ja eri vuodenaikojen harrastusvälineet mahtuvat olemaan ympäri vuoden sijoillaan? Että jouluvalot löytyvät heti ja pyöräilykypärä on ympäri vuoden käden ulottuvilla? Samoin kuin 5 erilaiset laskettelulasit?
Meillä ei kyllä ole. Asunnossamme on ihan kivasti kaappeja ja lisäksi käytössämme kaksi varastoa ja autotalli. Silti hukkaamme valtavasti aikaa tavaroiden etsimiseen. Kun ei muista, mihin varmaan paikkaan se vihreä pipo punaisella tupsulla tuli keväällä laitettua. Tiedän. Tämä on vakava ”First World Problem”. Mutta etsimiseen käytetty aika on poissa jostain järkevämmästä. Jos ei muusta, niin sohvalla makoilusta.
 
Läksin joulun alla hakemaan jouluvaloja autotallista. Autotallissamme on korkea teräshyllykkö, johon on siististi pinottu tukevia varastolaatikoita, jotka ovat tietysti täynnä kaikenlaista hyödyllistä työkaluista remonttitarvikkeisiin ja harrastusvälineisiin. Kävin läpi kaikki sellaiset laatikot, joissa valosarja kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla. Eipä ollut ainakaan järki silloin läsnä, kun ne oli varastoitu. Ei löytynyt. Sitten pengoin molemmat varastot (tietysti koko varasto pitää tyhjentää käytävälle, että pääsee perimmäisiin laatikoihin käsiksi). Ei löytynyt. Kävin vielä asunnon kaikki kaapit ja laatikot ympäri. Ihan tyhmätkin paikat. Ei löytynyt. Meni monta tuntia.
 
Pyysin miestäni katsomaan vielä autotallista. Hän penkoi laatikot, joissa valot todennäköisesti olisivat. Meni pari tuntia. Ei löytynyt valoja. Mutta löytyi sentään kaksi uutta 9-lehtistä polkupyörän takapakkaa, joiden olemassaolo oli unohtunut. Tämä sattuma oli sinänsä onnekas, että hän oli juuri viettänyt tuntikaupalla netissä etsiessään ko. takapakkoja ja oli juuri aikeissa tehdä tilauksen. Mutta jouluvaloja ei  löytynyt.  Alistuimme ajatukselle, että pitää ostaa uudet. Rahaa menee, eikä maailma pelastu.
 
Sitten seuraavana päivänä tarvitsin hiomapaperia ja lähetin mieheni taas autotalliin. Hiomapaperia ei löytynyt, mutta jouluvalot löytyivät.
 
Onko tällaiset tilanteet sinulle yhtään tuttuja? Jos ovat, pysy kanavalla. Tähän on tulossa ratkaisu. Vihdoin. Bozzo on kohta täällä.

---